keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Paratiisilintu





Yksi käytännöllinen asia, joka liittyy lähtemiseen, pakkaamiseen ja toiselle paikkakunnalle muuttamiseen on lähtölista. Se on lista asioista, jotka ennen lähtemistä täytyy tehdä ja viedä päätökseen. Sitten voi lähteä levollisin mielin, kun tietää, että on tehnyt kaiken sen, mitä itse voi tässä elämänvaiheessa tehdä. Minullakin on Etiopiasta lähtiessä sellainen lista. Yksi listalle kirjoitetuista asioista on: käy metsässä! Metsä tarkoittaa kolme vuotta kotinamme palvelleen SLS:n vierastalon takana olevaa pientä eukalyptusmetsikköä, joka näkyy kotimme ikkunoista. Vaikka se on vain pieni metsikkö, on se silti vaikuttava näky. Puut kohoavat vihreinä jopa 25-30 metrin korkeuteen.
Miksi halusin vielä yhden kerran ennen Suomeen lähtöäni käydä tuossa metsässä? Koska ystäväni asuvat siellä. Ystävilläni tarkoitan kaikkia niitä suuria ja pieniä lintuja, jotka asuvat tuossa metsikössä. Kaikkein hauskimpia niistä ovat isot mustat ja valkeat linnut. Niitä kutsutaan amharaksi yhteisellä nimellä amoraots. Ainakin osa niistä on ibis-lintuja. Ibis-lintuja palvottiin pyhinä muinaisessa Egyptissä. En tiedä miksi, sillä minusta ne ovat lähinnä hauskoja. Kun aurinko Etiopiassa laskee iltakuuden jälkeen, nuo linnut alkavat kokoontua nukkumaan eukalytusmetsikköön. Niitä tulee yksitellen tai pieninä ryhminä kymmenittäin. Hauskinta ovat niiden äänet ja keskustelu, joka muistuttaa lähinnä kanan ja variksen äänten sekoitusta, mutta voimakkaampaa sellaista. Iltaisin, joskus jopa öisin, ne keskustelevat keskenään. Kerran, kun ne illalla jo olivat hiljentyneet nukkumaan, matkin pihalla niiden ääntä ja vastaukseksi koko metsikkö alkoi raakkua. Ne ymmärsivät puheeni.
Kun päivällä auringon paistaessa kirkkaasti menee tuohon pieneen metsikköön, ei siellä kuule suurten amora-lintujen ääniä. Päivällä laulavat pienet linnut. Niitäkin asuu tuossa metsikössä useita eri lajeja. Niiden laulu kuuluu voimakkaimmin aamulla auringon noustessa ja iltaisin juuri ennen auringon laskua. Jos haluaa kuulla niiden laulua selvemmin, täytyy mennä sisälle metsikköön. Juuri niin halusin vielä kerran tehdä. Pääkaupungin liikenteen ja ihmismelun äänet eivät kuulu yhtä voimakkaasti metsikön sisällä. Siellä kuuluu pienten lintujen kaunis laulu. Halusin vielä kerran käydä siellä metsän vihreyden keskellä. Halusin kuulla pikkulintujen kaunista laulua. Halusin nähdä eukalyptuspuiden mahtavat, paksut rungot, jotka ylväästi kohoavat korkeuksiin. Usein metsikössä voi myös kuulla aivan sen takana virtaavan pienen joen veden solinan. Lintujen laulu ja veden solina vihreässä metsässä tuntuvat rauhoittavilta.
Mielestäni kaikkein kaunein pieni lintu, joka joskus vierailee tuossa metsikössä, on nimeltään paratiisilintu, englanniksi Paradise fly catcher (paratiisin kärpässieppo). Olen nähnyt sen metsikössä vain muutamia kertoja. Naaraan pyrstö on oranssinruskea, kun taas uroksen pyrstösulat ovat valkoiset. Kummankin pyrstö on pitkä. Kun paratiisilintu lentää se tekee aaltomaista liikettä, jolloin myös sen pitkä pyrstö tekee aaltoja sen perässä. Paratiisilintu on erittäin ketterä. Se pystyy nousemaan nopeasti pystysuoraan ylös useita metrejä. Se kurvailee ketterästi puiden lehtien ja oksien välissä. Paratiisilinnun liikkeet ovat siroja, ketteriä, nopeita ja samalla erittäin kauniita.
Kun ensimmäisen kerran näin paratiisilinnun lentävän metsikkömme liepeillä valkoinen pyrstö aaltoillen sen liikehtiessä äärettömän ketterästi, ajattelin: Tuollainen on Jumalan Pyhä Henki ja tuollainen on ihanne lähetystyöntekijä. Hän liikkuu ketterästi, joustavasti ja kauniisti työympäristössään työtänsä tehden, pieniä kärpäsiä keräten. Hän väistelee vastaantulevia puiden oksia ja toisia lintuja, mutta silti hänen työnsä on nopeaa ja tehokasta. Välillä hänen täytyy tehdä äkkikäännös ja nousta nopeasti pystysuoraan saadakseen työnsä tehdyksi. Kaiken keskellä hän jättää jälkeensä kauniita aaltoja, jotka ilahduttavat niitä, jotka häntä katselevat. Paratiisilintu on vain pieni lintu, joka tekee niin mitättömän pientä työtä, metsästää kärpäsiä, mutta silti se on niin kaunista katseltavaa.  Paratiisilinnun näkeminen ilahdutti minua suuresti arkisen aherruksen keskellä Etiopiassa. Sen kaunis lento rohkaisi minua jatkamaan arkista, joskus raskaalta ja mitättömältä tuntuvaa työtäni. Jos minun pitäisi kirjoittaa lähetysteologiaa käsittelevä kirja, joka kuvailisi parhaimpien lähetystyöntekijöitten ominaisuuksia ja heidän toimintatapojaan, sen kirjan nimeksi laittaisin ”Paratiisilintu”. Joka tapauksessa, tunsimmepa olevamme sitten joko noita suuria, hauskasti raakkuvia amora-lintuja tai kauniisti ja ketterästi lentäviä paratiisilintuja, lähetyksen Herran armo kuitenkin riittää meille kaikille. Samassa Jumalan luomassa metsässä me asumme ja työtämme teemme.

Esko Siljanen
Etiopiasta lähtöni päivänä 15.6.2016