tiistai 7. toukokuuta 2013

Mekane Yesus seminaari

Mekane Yesus seminaari on Etiopian evankelisen Mekane Yesus kirkon ylläpitämä yliopistotasoinen oppilaitos. Se sijaitsee maan pääkaupungissa Addis Abebassa Mekanissan alueella ja sen tarkoituksena on kouluttaa pappeja ja muita työntekijöitä nopeasti kasvavan kirkon tarpeisiin. Seminaari on perustettu vuonna 1960 ja nykyään opetusta annetaan kahdella osastolla: teologisella osastolla sekä johtamisen ja hallinnon koulutuksen osastolla.

Seminaarin kappelissa pidetään joka aamu hartaushetki





Seminaarissa voi suorittaa kandidaatin tutkinnon joko teologiassa tai johtamisen koulutusalalla. Kandidaatin tutkintoon johtava koulutus kestää neljä vuotta. Lisäksi seminaarissa voi nykyään suorittaa myös teologian maisterin tutkinnon. Maisterin tutkintoon johtava koulutus kestää kaksi vuotta ja se on käytännön teologiaan painottuva koulutusohjelma. Opiskelijoita seminaarissa on yhteensä muutamia satoja, se ei siis ole kovinkaan suuri oppilaitos.

"Vaikka tietäisin, että maailmanloppu tulee huomenna, istuttaisin silti tänään omenapuun."


Seminaarin opetus rakentuu raamatun ja uskontunnustuksen vahvalle perustalle. Seminaarin suurimmat haasteet tällä hetkellä ovat seuraavat: 1. Useampien tohtoritason opettajien saaminen mukaan opettajakuntaan opetuksen tason kohottamiseksi. 2. Stipendirahaston kartuttaminen köyhien opikelijoiden tukemiseksi. 3. Lisätilojen saaminen opetuksen ja opettajien käyttöön. 4. Seminaarin kirjaston ajanmukaistaminen.

Seminaarin alue on laaja ja vihreä.

Seminaarin alueella sijaitsevat luokkahuoneiden, kirjaston ja opettajien työtilojen lisäksi myös opiskelijoiden asuntola, opiskelijaruokala, henkilökunnan asuntoja sekä kaikille avoin ravintola. Opiskelijat viettävät aikaa oppituntien välissä myös vihrellä pihamaalla keskustellen. Tämä maisema tulee olemaan työpaikkamme ensi syyskuun alusta lähtien. Minua on pyydetty opettamaan raamatun heprean 1 ja 2 kursseja teologian kandidaattiohjelmassa sekä profeetta Aamoksen kirjaa ja Psalmeja maisterikoulutusohjelmassa. Tuulaa on vastaavasti pyydetty opettamaan puolet työajastaan johtamisen ja hallinnon osastolla. Toisen puolen työajastaan Tuulaa on pyydetty käyttämään kyseisen osaston laatutyöhön ja koulutuksen kehittämiseen. Seminaari pyrkii kouluttamaan palvelevia johtajia sekä kirkon että yhteiskunnan tarpeisiin.

Pienoisevankeliumi seminaarin edessä kadulla

Mekane Yesus seminaari haluaa varustaa opiskelijat julistamaan rohkeasti raamattuun perustuvaa evankeliumia. Seminaarin eteen vilkasliikenteisen kadun varrelle on pystytetty kaksi useita metrejä korkeaa avointa kirjaa. Niissä lukee Joh.3:16 englanniksi ja amharaksi. Mekane Yesus kirkko haluaa julistaa tätä sanomaa koko Etiopian kansalle.

Tärkein asia tuodaan esille

Avoimen raamatun vieressä on kadun varressa myös suuri maapallo, johon on Etiopian kohdalle kuvattu raamattu, jonka kannessa on risti. Ohikulkijalle ei jää epäselväksi, mihin Mekane Yesus seminaari pyrkii. On samalla kertaa sekä rohkaisevaa että haastavaa olla tälläisessa työpaikassa töissä. Muistakaa Mekane Yesus seminaaria rukouksissanne! Sillä on suuri työnäky ja suuret haasteet edessään.