torstai 12. joulukuuta 2013

Kansallisuuksien päivä

Etiopiassa on juhlittu viime viikonloppuna kansallisuuksien päivää. Maassa on rikas kulttuurinen, historiallinen ja kielellinen monimuotoisuus. Se on kehittynyt monien vuosisatojen aikana, jolloin maa on ollut eristäytyneenä sekä Afrikan muista maista että Euroopan maista. Ilmasto ja maantieteelliset olosuhteet ovat myös olleet myötävaikuttamassa kansalliseen moninaisuuteen, sillä kulkuyhteydet ovat olleet haasteellisia ja ihmiset ovat eläneet aikaisemmin varsin eristäytyneinä.Maassa on noin 80 eri kieliryhmää, joilla on oman kielen lisäksi omat tapansa ja myös omat ruokakulttuurinsa. Kielet kuuluvat lisäksi eri "kieliperheisiin" - on seemiläisiä kieliä ja kushikieliä ja muita kieliryhmiä.

Tuulan iltaryhmässä opiskeleva aikuisopiskelija toimii yksityiskoulun johtajana Addis Abebassa ja hän kutsui meidät kansallisuuksien päivän juhlanviettoon koululle, jossa on luokkia lastentarhasta 8. luokkaan ja opiskelijoita reilut 600. Juhlaan osallistui lisäksi vanhempia ja muita sukulaisia ja meitä pidettiin kunniavieraina. Juhlan aluksi saimme lahjatkin, minä kauniin huivin ja Esko paidan. Istumme kuvassa koulunjohtajan vieressä. Juhla aloitettiin arvokkaasti lipunnostolla.
 




Lapset, opettajat ja monet vieraista olivat pukeutuneet eri kansallisuuksien juhla-asuihin. Esityksissä korostettiin sitä rikkautta, mikä tulee yhdessä elämisestä ja toinen toisensa kunnioittamisesta ja suuren Etiopian  rakentamisesta yhteisin ponnistuksin. Ohjelmassa oli useita ihania tanssi-esityksiä, runoja, muotinäytöstä, tietokilpailua yms. Kaikesta näki, että henkilökunta ja lapset olivat nähneet paljon vaivaa juhlapäivän eteen.




Rytmi tuntui olevan veressä pienillä sekä suurilla! Volyymit olivat täysillä joten naapurustokin sai nauttia lauluista ja runoista. 

          


Juhlan juontajina toimi Mekane Yesus seminaarin kaksi opiskelijaa, jotka hoitivat tehtävänsä erittäin ammattimaisesti.
                                           Tietokilpailu vei ilmeet vakaviksi:



Seuraavan pienen videopätkän mukana pääset itsekin juhlatunnelmaan!