lauantai 17. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 tapahtumia työssämme



Rakkaat blogiystävät 

Hyvää alkanutta uutta vuotta! Tässä vuoden 2015 toisessa blogitekstissä kerromme teille työstämme Etiopiassa vuonna 2014. Sitä varten liitämme alle tiivistelmän vuosikertomuksistamme. Niiden välityksellä saatte hyvän kuvan siitä, mitä täällä teemme.

Tiivistelmä Tuulan 2014 työvuodesta
Työskentelin vuoden 2014 Mekane Yesus seminaarin johtamisen tiedekunnassa. Kevään 2014 opiskelimme Eskon kanssa lisäksi amharaa työn ohella kaksi kertaa viikossa. Syksyn työtehtävät eivät enää mahdollistaneet opiskelua. Työvuoteni painottui lähinnä kahteen osa-alueeseen: organisaatioiden johtamisen maisteriohjelman suunnitteluun ja käynnistämiseen sekä tiedekunnan dekaanin tehtäviin.

Mekane Yesus seminaari on Mekane Yesus kirkon korkein oppilaitos. Se perustettiin vuonna 1960 ja siinä toimii kolme tiedekuntaa: teologian, musiikin ja johtamisen tiedekunnat. Johtamisen tiedekunnassa (koulutusosastolla) on opiskelijoita noin 1000, joista 600 päätoimista. Koulutusohjelmia on neljä kandidaatin koulutusohjelmaa (johtaminen; johtaminen ja kehittäminen, taloushallinto ja naistutkimus), kaksi ammatillista koulutusohjelmaa (TVET) ja viime syksynä alkanut maisteriohjelma organisaatioiden johtamisesta. Lisäksi järjestämme räätälöityjä koulutuksia erityisesti kirkon tarpeisiin. Tällä hetkellä on menossa koulutus kirkon naistyön vastuuhenkilöiden osaamisen vahvistamiseksi.

Organisaatioiden johtamisen maisteriohjelma (Master’s Program in Organizational Leadership)
Kevään 2014 tärkein tehtäväni oli valmistella johtamisen osastolle maisteriohjelman opetussuunnitelmaa. Lisäksi opetin kahta kurssia kandidaatin koulutusohjelmassa, henkilöstöjohtamista ja strategista johtamista. Opetussuunnitelman kehittämisprosessi oli erittäin mielenkiintoinen syväsukellus Etiopian koulutuksen käytäntöihin, yhteiskuntaan ja työelämän koulutukselle tuomiin haasteisiin.  Siihen sisältyi useita vaiheita: tiimin kokouksia ja yhteistä valmistelua; työskentelyä Raija Timosen, asiantuntevan talkoolaisemme kanssa kun perehdyimme ulkomaisten yliopistojen opetussuunnitelmiin; haastattelukysymysten valmistelua benchmarking vierailuihin etiopialaisiin yliopistoihin ja kirkon johdon ja sidosryhmien haastatteluihin; henkilöstöpäivä opetussuunnitelman tiimoilta; opetussuunnitelman käsittely ja kommentointi senaatissa ja kansallisessa sidosryhmätyöpajassa; opetusministeriön arviointiryhmän vierailu ja työstäminen heidän kommenttiensa perusteella sekä vihdoin ohjelman akkreditointipäätös 9.10.2014.
Päätöksen jälkeen laitoimme heti haun auki ja pidimme lokakuun lopulla kaksipäiväiset pääsykokeet, koulutus alkoi 4.11. Opetan itse yhtä kurssia strategisesta henkilöstön kehittämisestä ja on hyvin haasteellista vetää 42 opiskelijan ryhmää kun itse joutuu valmistelemaan kurssia samaan aikaan kun opetus etenee. Opiskelijat toimivat vastuullisissa tehtävissä, heillä on paljon työkokemusta, mikä tuo opetustilanteeseen sekä haasteita että rikkautta. Maisteriohjelman käynnistäminen oli vuoden 2014 suurin kiitosaihe itselleni henkilökohtaisesti, johtamisen tiedekunnalle, seminaarille sekä koko Etiopian evankeliselle Mekane Yesus kirkolle. Kiitos teille kaikille rukouksistanne ohjelman kaikissa eri vaiheissa! Jumala kuuli rukoukset ja ilman Hänen apuaan tämä ei olisi mahdollista. 

Tuula ja uuden maisteriohjelman naisopiskelijoita
 Johtamisen osaston dekaanin tehtävät
Olin erittäin yllättynyt seminaariimme rehtorin Dr. Belay Gutan ja Mekane Yesus kirkon pääsihteerin Dr. Berhanu Ofgaan pyynnöstä, että ottaisin vastaan tiedekuntamme dekaanin tehtävät. Toisaalta koin pyynnön suurena luottamuksen osoituksena ei vain minua kohtaan vaan myös Kansanlähetystä kohtaan. Yritin sanoa, että kun on kyseessä jo vahva itsenäinen kirkko, olisi lähetysteologisestikin parempi, että osaston johtaja olisi etiopialainen. He olivat molemmat periaatteessa samaa mieltä, mutta sanoivat, että heillä ei tällä hetkellä ole ketään etiopialaista henkilöä, jolla olisi tohtorintutkinto johtamisessa ja että tämä on myös opetusministeriön edellytys maisterintutkinnon aloittamiseen. Rukoilimme Eskon ja vierainamme olevien mikkeliläisten ystävien Tuula ja Erkki Nuutisen kanssa asian puolesta ja seuraavana päivänä annoin suostumukseni tähän palvelutehtävään.

Toukokuusta asti olen siis vetänyt johtamisen osastoa. Minulla on apunani etiopialainen apulaisdekaani Melkamu Dunfa. Osastollamme työskentelee reilut 20 opettajaa ja pari muuta henkilöä näiden lisäksi. Varsinaiset dekaanin tehtävät liittyvät koulutuksen kehittämiseen, opetussuunnitelmien kehittämiseen, opetuksen laatuun, henkilöstön kehittämiseen, opiskelijoiden rekrytointiin, opintosuoritusten seurantaprosesseihin yms. ja osaston yleisjohtoon. Ylin päätösvalta johtamisen osastolla on akateemisella komitealla, johon kuuluvat dekaanin lisäksi eri koulutusohjelmien johtajat, apulaisdekaani, laatupäällikkö, tutkimustoiminnan vastuuhenkilö sekä henkilöstön valitsema edustaja. Komitean toimintapa, päätöksenteko ja päätösten toimeenpanon seuranta ovat avanneet ymmärrystäni etiopialaisesta kulttuurista ja sen haasteista. Olen dekaanina myös koko seminaarin johtoryhmän (senaatin) jäsen ja olen joutunut myös johtoryhmän nimittämiin kehittämisryhmiin ja esittelemään esim. maisterikoulutustamme seminaarin johtokunnalle, kerran jopa kirkon eksekutiivikomitealle, jossa puheenjohtajana toimivat kirkon presidentti Waksium Iddossa ja jossa olivat mukana kaikkien synodien presidentit. Dekaanina olen näin saanut tutustua moniin ihmisiin eri puolelta Etiopiaa ja kirkon eri toimialojen johtajiin. 

Työntekijäpotretti erään palaverin jälkeen

Vuosi 2014 oli varsin työntäynteinen ja monitahoinen. Koulutuksen haasteet osastollamme ja seminaarissa ovat suuria sekä jokapäiväisen toiminnan että kehittämisen suhteen. Oma riittämättömyys tulee usein esille. Seminaarin tilat ovat hyvin vaatimattomat, kirjasto, tietokoneet, perusluokatkin; kaikki kaipaa kunnostusta ja ylläpitoa. Etiopialainen työyhteisö on kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus, ihmiset ovat ystävällisiä ja avoimia. Työtoverit ovat rohkaisevia ja kannustavia. Sekä rehtori että kirkon pääsihteeri ovat tukeneet valtavasti työtäni. Työyhteys apulaisdekaanin ja koulutusohjelmavastaavien kanssa on myös sujunut hyvin.

Vuoden 2014 haasteita
Henkilökohtaisena haasteena on ollut se, että työpäivät ovat olleet erittäin pitkiä. Viikonloput ovat menneet jumalanpalvelusajan ulkopuolella pääsääntöisesti työssä. Toinen henkilökohtainen haasteeni on vajavainen amharankielen taitoni, vaikka työskentely- ja opetuskieli seminaarilla onkin englanti. Synodeissa pidettävät koulutukset edellyttäisivät myös amharan kielen taitoa, turvautuminen tulkkaukseen vähentää koulutuksen vaikuttavuutta.  Tämänhetkinen työmääräni ei kuitenkaan mitenkään mahdollista amharan opiskelua työn ohella. Henkilökohtaisesti raskain vuoden 2014 kokemus oli äitini kuolema. Äiti jaksoi aina auttaa ja tukea meitä ja hän ymmärsi ja hyväksyi kutsumuksemme. 

Tiivistelmä Eskon työvuodesta 2014

Yleistä Etiopiasta
Vaikka Etiopia on tilastojen mukaan yksi maailman köyhimmistä maista, se on nykyisellään yksi nopeimmin kasvavia talouksia Afrikassa.  Etiopian pinta-ala on kolme kertaa Suomea suurempi ja viimeisten arvioiden mukaan maan väkiluku on noin 94 miljoonaa. Etiopia on Nigerian jälkeen Afrikan toiseksi väkirikkain maa. Pääkaupungin Addis Abeban väkiluvuksi arvioidaan yli neljä miljoonaa. Talouskasvu näkyy Addis Abeban katukuvassa uusien rakennustyömaiden suurena määränä. Nopeasta talouskasvusta huolimatta Etiopia on yhä kehittyvä maa. Noin 80 % maan väestöstä saa elatuksensa maataloudesta ja aikuisväestöstä vain 49 % on lukutaitoista. Kristittyjä maassa on enemmistö kansasta (noin 60 %) ja suurin kirkko on Etiopian ortodoksikirkko (koptikirkko). Etiopian Evankelinen Mekane Yesus kirkko on maailman suurin luterilainen kirkko, jonka jäsenmäärä on jo yli 7 miljoonaa. Yksi kasvavan kirkon suurimmista tarpeista on koulutetun henkilökunnan puute. Erityisesti teologian ja johtamisen osaajista on suurta kysyntää.
Maatalous on yhä Etiopian pääelinkeino
 Työnkuva
Varsinainen tehtäväni on toimia Mekane Yesus seminaarin (MYS) teologisen osaston raamatun opettajana. Mekane Yesus seminaari on perustettu vuonna 1960 ja se on Etiopian Evankelisen Mekane Yesus kirkon (EECMY) korkein oppilaitos. Seminaarissa on teologian, johtamisen ja hallinnon koulutuksen sekä jazz-musiikin osastot. Teologisella osastolla on mahdollista suorittaa sekä nelivuotinen teologian kandidaatin että myös kaksivuotinen teologian maisterin tutkinto. Teologian osastolla on yhteensä 250 kokopäiväistä opiskelijaa ja etä- ja kesäopiskelijat mukaan lukien teologian opiskelijoiden kokonaismäärä nousee yli tuhannen. Suurin osa opiskelijoista on jo vähän vanhempia ja työkokemusta kirkon palveluksessa omaavia. Erityisesti maisteriopiskelijat ovat jo vuosia joko evankelistoina, pappeina tai raamattukoulun opettajina toimineita henkilöitä. Vakituisia teologian opettajia on noin parikymmentä. Itse opetan sekä kandidaatin että maisterin kursseilla raamatun hepreaa ja Vanhaa testamenttia. Keväällä 2014 opetin kahta kurssia teologian kandidaatiksi opiskeleville: raamatun heprean jatkokurssia (III-kurssi) ja profeetta Jesajan kurssia. Opiskelijoita näillä kursseilla oli yhteensä 26 (heprea 15 ja Jesaja 11). Opetustyön lisäksi ohjasin yhden maisteriopiskelijan gradutyötä. Hän valmistui teologian maisteriksi kesäkuun lopussa kuuden muun opiskelijan kanssa. Suuri ilo oli kuulla, että tämä kyseinen opiskelija valittiin syksyllä 2014 oman synodinsa (South Ethiopia Synod) uudeksi presidentiksi. Kesäkuussa sain lisäksi tehtäväkseni lukea ja arvioida kolme teologian kandidaatin lopputyötä ja yhden teologian maisterityön. Osallistuin toisten teologian opettajien kanssa seminaarin valmistujaisjuhlaan Mekanissan kirkossa 28.6.2014. Seminaarin opetus tapahtuu englannin kielellä ja oppituntien valmistaminen vie paljon aikaa. Opetustyön lisäksi otin koko kevään ajan amharan kielen yksityistunteja kahdesti viikossa yhdessä Tuulan kanssa. 

Mitä profeetta Aamoksella on meille sanottavaa?

Myös syyslukukaudella opetin seminaarissa kahta kurssia. Teologian kandidaattikurssille opetin johdatusta Vanhaan testamenttiin ja teologian maisterikurssille Aamoksen teologiaa. Opiskelijoita näillä kursseilla oli yhteensä 30 (Johdatus VT:n 13 ja Aamos 17). Kaikki teologian maisterikurssin opiskelijat olivat jo vuosia työssä toimineita pappeja. Naisia näistä 30 opiskelijasta oli 3, joka on täsmälleen 10 % koko opiskelijamäärästä. Syyskaudella ohjasin lisäksi yhden teologian kandidaattiopiskelijan lopputyötä.  Syyslukukauden alusta lähtien olen toiminut seminaarin kirjastokomitean jäsenenä. Komitean tarkoituksena on kehittää kirjaston tasoa ja palvelujen toimivuutta. Erityisen suurena haasteena on teologisten aikakauskirjojen saaminen kirjastoon. Niiden tilaus on lopetettu jo vuosia sitten varojen puutteesta johtuen. Etenkin maisteritutkinnon kansainvälisen tunnustamisen (akreditoinnin) kannalta niiden saaminen kirjastoon on kuitenkin välttämätöntä. 

Kesäkuun 28. päivä 2014 valmistui Mekane Yesus seminaarista 7 uutta teologian maisteria.
Seminaariopetuksen ohella toimin koko vuoden SEKL:n Etiopian työalan varaesimiehenä ja tiedotussihteerinä sekä olin mukana työalan kriisiryhmässä. Syyskuussa 2014 tein Tuulan kanssa tutustumismatkan Mettun alueseminaariin länsi-Etiopiaan. Koko vuoden ajan kävimme säännöllisesti joka sunnuntai kotiseurakunnaksemme muodostuneen Ammist Kilon amharankielisen seurakunnan jumalanpalveluksissa.

Ammist Kilon amharankielisen seurakunnan kuoro, viittomakielen tulkki Mekonnen ja joulukuusi.

Työvuodelle asetetut tavoitteet ja niiden arviointi
Koin opetustyön seminaarissa edelleenkin hyvin mielekkäänä. Pyrin Vanhan testamentin opettamisen yhteydessä valottamaan opiskelijoille raamatun heprealaista taustaa sekä sytyttämään heihin raamatullista Israel-rakkautta. Etiopialaiset työtoverit ovat ottaneet minut seminaarissa lämpimästi ja arvostaen vastaan. Ensimmäistä kertaa osallistuin seminaarin teologian opettajien virkistysviikonloppuun Awasalla joulukuussa 2014. Viikonloppuun osallistui yhteensä 16 opettajaa. Teologian opettajien joukossa on lisäkseni vain yksi kokoaikainen ulkomaalainen opettaja, amerikkalainen Barbara.

Teologian opettajat retkellä Awasa-järven rannalla joulukuussa 2014.

Edelleenkin seminaari tarvitsee lisää tohtorin tutkinnon suorittaneita opettajia ja ohjaajia. Etiopialaisia teologian tohtoreita on opettajakunnassa vain kaksi vakituista opettajaa, tohtori Jakob ja tohtori Teso. Olen omasta puolestani yrittänyt saada viestiä Suomeen, jotta myös sieltä voisi jatkossa tulla teologian tohtoreita lyhytaikaiseen opetustyöhön seminaarin yhteyteen. Tosin tällä hetkellä tiukentunut viisumitilanne mahdollistaa pelkästään yhden kuukauden jakson kerrallaan, mutta kuukaudenkin aikana pystyy hyvin pitämään yhden intensiivikurssin. Etenkin maisterikurssi tarvitsee lisää tohtoritason opettajia. Toinen haaste, johon myös Kansanlähetys on pyrkinyt vastaamaan, on teologian kandidaattiopiskelijoiden stipendit. Kansanlähetys antaa vuosittain 2000 euroa suoraan Mekane Yesus seminaarin teologian opiskelijoiden stipendeihin, mutta tämä summa on tarpeisiin nähden liian pieni. Opiskelijat tarvitsevat stipendejä seminaarin opintomaksun maksamiseen ja oppikirjojen ostamiseen sekä asumis- ja ruokailukuluihin.

Kiitokset
Lopuksi haluamme lausua vilpittömät kiitoksemme kaikille teille, jotka olette kulkeneet kanssamme ja tukenamme kuluneen vuoden 2014 aikana.

Olemme kokenet Jumalan huolenpitoa monien ihmisten välityksellä. Monesti ystävien tervehdykset ja viestit ovat kantaneet ja rohkaisseet. Olemme saaneet myös viisaita neuvoja ystäviltä vaikeisiin tilanteisiin.  Kiitollisina olemme ottaneet vastaan kaiken tuen, rukoukset ja rohkaisun. Jumalan ajoitus on myös ollut erinomaisen täsmällinen aikataulujen suhteen. Kiitos Taivaan Isälle hänen uskollisuudestaan ja armostaan sekä antamastaan yhteisestä lähetystehtävästä. 

Esko ja Tuula
Babugaija-järven rannalla Bishoftussa
 

torstai 8. tammikuuta 2015

Sinisen Niilin putouksilla

Hei taas kaikki blogimme seuraajat! Hyvää uutta vuotta 2015. Kiitos, että olet jaksanut seurata elämäämme Etiopiassa. Seuraavassa kuvia joulunajan 2014 matkaltamme Sinisen Niilin putouksille. Ne sijaitsevat noin 500 km päässä pääkaupungista Addis Abebasta pohjoiseen. Lensimme sinne paikallisella lentoyhtiöllä ja matka kesti alle tunnin.

Sinisen Niilin putoksilla ei joulun aikaan ole kovin paljoa vettä, mutta olihan sitä kuitenkin ihan näyttävästi.


Putouksille pääsee joko riippusiltaa pitkin tai veneellä Niilin yli. Niilin ylitys veneellä maksaa vain 10 Birriä suunta per henkilö (euro = noin 25 Birriä)

Riippusilta on metallia ja painaa 35 000 kg.

Sininen Niili on kaunis näky
Vene lähdössä Niilille

Minäkin pääsin mukaan

Nuoriso käveli pitemmän reitin ja siltoja pitkin, me vanhemmat käytimme venettä mennen tullen. Kun Niili oli ylitetty, saimme mekin kävellä parikymmentä minuuttia putouksille.

Oli kiva kävellä Sinisen Niilin rannalla
Vaikka vettä oli vähän, putous oli kuitenkin vaikuttava
 Kävellessämme takaisin veneelle, näimme, mitä Niilin rannoilla viljellään.

Yksi viljelyskasveista on sokeriruoko

Joulu antoi virkistävän tauon arkisen työn lomaan niin siellä kotimaassa kuin täällä Etiopiassakin.





Kävimme ihailemassa loisteliasta joulukuusta Addis Abeban Sheraton hotellissa.


Tapasimme siellä myös paikallisen joulupukin.


Varsinaisen joulun sanoman kuulimme kuitenkin vastajoulukirkossa.

Mekanissan Mekane Yesus seurakunnan lapsista ja aikuisista koostuva joulukuoro

 "Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa."       (Luukas 2.14)