keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Mekane Yesus seminaarin apulaisdekaani Gideonin muistoksi

Gideonin arkku seminaarin salissa pidetyssä muistojumalanpalveluksessa


Torstaiaamuna 19.11.2015  Etiopian Mekane Yesus seminaarin henkilökuntaa ja opiskelijoita järkytti uutinen, joka levisi kulovalkean tavoin: teologisen osaston apulaisdekaani Gideon Adugna (34 v.) on surmattu.  Gideon oli yksi seminaarin luupavimmista nuorista teologeista. Hänet oli syksyllä 2015 hyväksytty tohtoriopiskelijaksi USA:n Missouri synodin St.Louis’ssa sijaitsevaan seminaariin. Hän ei kuitenkaan saanut viisumia USA:n ja jatkoi siksi apulaisdekaanin työtään Mekane Yesus seminaarissa. Gideonin erityisala oli Etiopian kirkkohistoria. Tapasin Gideonin viimeisen kerran hänen kuolinpäivänsä aamuna, sillä toimistomme ovat seminaarilla vierekkäin. Gideon olemus oli aina hymyilevä ja ystävällinen.

Gideon oli ahkera työntekijä ja viipyi monesti seminaarilla iltamyöhään. Seminaarin vartijat olivat varoittaneet häntä liikkumasta yksin pimeällä. Keskiviikkoiltana 18.11. hän lähti seminaarilta klo 22 jälkeen kävellen noin puolentoista kilometrin päässä sijaitsevaan kotiinsa. Muutaman sadan metrin päässä Gideonin kodista rikolliset hyökkäsivät hänen kimppuunsa, ryöstivät ja tappoivat hänet julmasti. Gideonia jäi suremaan raskaana oleva vaimo ja kuusivuotias poika. Etiopian Mekane Yesus kirkko menetti Gideonissa yhden tulevista johtajistaan.


Mekane Yesus kirkon presidentti Waksioum Iddosa saarnasi muistojumalanpalveluksessa

Gideon liitti jokaisen sähköpostinsa loppuun raamatunlauseen, joka oli hänelle itselleen tärkeä elämänohje. Kohta on Psalmista 27 jae 4: ”Yhtä minä pyydän Herralta, yhtä ainoaa minä toivon: että saisin asua Herran temppelissä kaikki elämäni päivät!”

Siunattu olkoon työtoverini Gideonin muisto

Gideon marraskuussa 2014 Hawasalla pidetyssä teologian opettajien retriitissä